sunnuntai 8. helmikuuta 2015

8.2.2015 Nessan kanssa agia kisaamassa

Sunnuntaiaamu alkoi liian aikaisin. Auton nokka lähti klo 7.15 kohti Lahtea ja agikisoja. Tuomarina oli taas Jari Suomalainen. Radat olivat kivoja ja sujuviksi suunniteltuja.


Eka rata sujui meiltä virheettömästi ja olin radan jälkeen kovin tyytyväinen. Pientä varmistelun makua, mutta mielestäni sujuva suoritus. Tuloslistaa katsellessani tyytyväisyys kaikkosi ja vaihtui epäuskoisuuteen: listojen mukaan meille tuli reilu 4 sekuntia yliaikaa! Varmistelin kontakteita jonkin verran, joten ehkä tuo on totta. Mutta kylläpä jäi ihmetyttämään. Koska rata ei ole videolla, ei aikaakaan päästä mistään tarkistamaan. Mutta suuri yllätys tuo oli. Ja jotenkin minun on vaikea uskoa, että se on totta. Enivei, nollasuoritus lähellä ja ei kontaktivirheitä, pitäisi olla tyytyväinen.


Tokalla radalla jätin varmistelun väliin ja annoin palaa täysillä. Putkesta 7 valui pitkäksi, jonka vuoksi hyppy 8 väärästä suunnasta ja hylly. Muuten olin rataan tyytyväinen. Lähellä oli taas nollarata ;).


Vika rata olikin päivän selvästi huonoin, vaikka tavallisesti hyppärit sopivat meille. Nessa kaahotti nurin pituuden vikat palikat, tiputti riman esteellä 7 ja lopullinen virhe oli hylly esteellä 11. Se johtui puhtaasti huonosta radan suunnittelusta. Yritin paikata edellisen radan virheen varmistelemalla käännöstä 8 putken jälkeen ennen 9 hyppyä, jonka vuoksi olin esteellä 11 totaalisen myöhässä ja Nessa hyppäsi esteen 13 väärään suuntaan. Plaah.

Koska helmikuuhun ei mahdu enää kisoja ja mahan kasvattelu toivottavasti häiritsee kisaamista maaliskuusta eteenpäin, jää Nessa todennäköisesti taas pitkähkölle agikisatauolle. Jatkamme kisaamista terapiakoiran eli Hopun kanssa maaliskuussa. Toivottavasti silloin paremmalla tulostasolla ;).

30.1-3.2.15 Itävallassa astusmatkalla

Perjantaina 30.1 lähdimme Nessan kanssa lentoon kohti Itävaltaa ja Nessan miestä, Knightia. Koko reissu sujui erinomaisesti, tuliaisia on toivottavasti luvassa noin 9 viikon kuluttua. Nessan lentoreissut sujuivat kuin vanhalta tekijältä. Onnea on tasapainoinen ja sosiaalinen koiruus. 

Ihana maa, upeita koiria ja mukavia ihmisiä, mahtavuutta!

Reissusta lisää tarinaa löytyy K-pentueen blogista. Kuvia reissusta lisää TÄÄLLÄ.

Nessa ja Knight (Let´s Talk About Dark Knight STDs DNA-VP)

Diva (Let´s Talk About Dark Mystery)

Knight

Gee (Let´s Talk About Genius Joule)

Sola (Steinhoegl´s Sola)

Mo (WTCH S Bar L Mohawk JS-E GS-E RV-E DNA-VP) 

Anny (SHR S Bar L Anny)

Joker (Let´s Talk About Come Home)

Nessa Wienissä